Raamattukodilla juhlaa – kurssin 2022 todistukset jaettiin 30.6.

Kurssin 2022 todistusten jako

Raamattukodin ystäväkirjeen 4/2022 sisältö:

  • Mirja ja Halvor Ronningin tervehdys
  • Radio-ohjelmamme kesällä
  • Suomen toimistomme on suljettuna 4.7.‒7.8.2022

Rakkaat ystävät

Keväällä luonto herää talven jälkeen kiihkeään kasvuun ja kukoistukseen. Tältä meistäkin tuntui huhtikuussa, kun 3.4. noin kahden vuoden tauon jälkeen, yhden vuorokauden aikana Israeliin saapuivat sekä vuoden 2021 että tämän kevään opiskelijat, 17 käännöskonsulttia tai sellaisiksi valmistuvia 12 maasta. 

Helmikuussa 2021 yhdeksän opiskelijaa aloitti opiskelunsa Zoomin kautta, kuudella eri aikavyöhykkeellä. Koronan vuoksi he eivät päässeet Israeliin Raamatun maan kurssiosuudelle, mutta heille järjestettiin ylimääräinen virtuaalinen kurssi satelliittikarttakirjan avulla marraskuussa 2021. Raamatun maan kurssin ajankohtaa muutettiin neljä kertaa ja myös viralliset paperit yliopistolta ja sisäministeriöstä piti joka kerta uusia, samoin matkajärjestelyt. Kukaan ei kuitenkaan antanut periksi ja ilo oli suuri, kun he lopulta pääsivät maahan ja saimme tavata toinen toisemme kasvoista kasvoihin tietokoneruudun sijasta. He saivat täällä ainutlaatuisen Raamatun maan kurssin pääasiassa Ronit Maozin johdolla. 

Intensiivisen kurssin jälkeen opiskelijat saivat todistuksensa 27.4. Heprealaisella yliopistolla kauniissa ja lämpimässä kiitosjuhlassa. Egyptiläinen opiskelijamme totesi, että kurssi avasi hänelle portit uuteen Raamatun tekstin ymmärtämiseen alkuperäisen ympäristön valossa.

Kurssi 2022 opintoretkellä.

2022 kurssi 
Vuoden 2022 opinto-ohjelma alkoi helmikuussa. He kävivät ensin kaksi kurssia Zoomin kautta ja viimeiset kolme kuukautta he ovat olleet Israelissa. Ryhmässä on afrikkalaisia käännöskonsultteja ja yksi brasilialainen. He tulevat vaikuttamaan monien uusien käännösten tarkkuuteen neuvoessaan kääntäjiä heprean kielen ja Raamatun maan tuntemisen pohjalta. Kesäkuussa oli opintojen viimeinen osio, psalmien ja profeettojen heprea Murray Salisburyn johdolla.

Päättäjäisiä vietettiin eilen 30.6. Skopus-vuorella. Sieltä voi nähdä maailman merkityksellisimmän näkymän: Temppelivuori, Kidronlaakso ja Öljymäki. Täältä Jeesus julisti lähetyskäskyn mennä kaikkeen maailmaan uuden sanoman kanssa ja  saavuttaa kaikki kansat (Luuk. 24:46-47). 

Halvorin vetämässä tilaisuudessa seitsemän opiskelijaa sai Heprealaiselta yliopistolta todistukset toimia neuvonantajina 17 eri käännösprojektissa, kertoi oppilaiden edustaja puheessaan. Hauska ohjelmanumero oli Susanna Riihon ja Määttästen valmistama video, jossa esitettiin arkielämää Raamattukodilla. Elämä on sanoinkuvaamattoman värikästä, joten piti tehdä humoristinen video! Päättäjäiset oli voittojuhla. Vain muutama viikko sitten neljä vapaaehtoista ja kaksi opiskelijaa sairastivat koronan, ja kuitenkin opiskelut jatkuivat täysin suunnitelmien mukaisesti. Mukana juhlassa olivat myös Raamatun maan opas Ronit Maoz ja luennoitsijamme Murray Salisbury sekä työtiimimme toimistossa, Sirpa Nykänen ja Anna M. Yliopistolta siirryimme juhlaillalliselle hirsikodille.

Susanna Riiho ja Sara Tonteri.

Kevät on ollut erittäin haasteellinen opiskelijoille ja myös työtiimille täällä Israelissa. 
Raamattukodin vapaaehtoiset ovat olleet suuri apu ja siunaus kääntäjille ja meille. He ovat esimerkkejä Kristuksen palvelijoista käytännössä.
   Kesäkuussa kodilla palvelleet Susanna Riiho ja Sara Tonteri sanoittivat palveluaikansa seuraavasti: ”Täällä oloaika on ollut meille molemmille tosi iso siunaus. Ollaan saatu tutustua muihin vapaaehtoisiin Raamattukodilla sekä opiskelijoihin ja meistä on tullut tosi nopeasti tiivis perhe. Tekemällä normaaleja kodin askareita saamme olla palvelemassa Jumalaa, kun autamme opiskelijoita niin, että he voivat keskittyä täysin opintoihinsa. Mirja ja Halvor ovat pitäneet meistä hyvää huolta täällä ollessamme. Jumala on hyvä!”

    Siunaamme ja kiitämme teitä esirukouksistanne, joiden kautta Raamattukodilla olemme saaneet kokea varjelusta ja apua työssä. 
 
Herran armon varassa,
Mirja ja Halvor Ronning

*****

Raamattukodin ystävät -ohjelma Radio Patmoksessa

Kesän aikana kuullaan uusia keväällä Israelissa nauhoitettuja ohjelmia seuraavasti Radio Patmoksen taajuuksilla, jotka löytyvät tästä linkistä tai ne voi kuunnella netistä radio.patmos.fi.

*****
Suomen toimistomme on suljettuna 4.7.-7.8.2022

Koordinaattori Maarit Kattilakoski on kesälomalla 4.7.‒7.8. Kiireellisissä asioissa yhteydenotot puheenjohtajaan John Remekseen, john.remes (at) pp.inet.fi.

Siunattua ja levollista kesää!

*****
Tue Raamattukodin työtä

Raamattukoti toimii yksityisten lahjoitusten ja vapaaehtoistyön varassa. Ne mahdollistavat Raamattukodin toiminnan ja ovat Jumalan suurta siunausta ja armoa. 

Klikkaa tarkemmat tiedot tästä.

Updated: 05.07.2022 — 10:06