Rukous saa paljon aikaan

Rakkaat Raamattukodin ystävät

”Vanhurskaan voimallinen rukous saa paljon aikaan.” Jaakobin kirje 5:16

Viimeisten viikkojen aikana Raamattukodilla on tapahtunut kauaskantoisia asioita ja koettu syviä tunteita ja rukouksen voimaa.

Syyskuun lopussa Raamattukodin kahden viikon Raamatun maan erikoiskurssille odotettiin osanottajia Kaukoidästä. Heillä oli suuria viisumiongelmia. Välillä heidän tulonsa tuntui järjestyvän ja sitten taas estyvän, kun ovi toisensa jälkeen sulkeutui. Odotusta ja pettymystä vuoron perään. Raamattukodin johtaja Halvor Ronning ja sihteeri Anna M. eivät kuitenkaan antaneet periksi.

Halvor kävi sinnikkäästi sisäministeriössä päivä toisensa jälkeen. Lopulta johtava virkailija tokaisi: ”Tule nyt sitten huomenna, katsotaan mitä voidaan tehdä”, vaikka Halvorilla ei ollut sovittua tapaamisaikaa. Monet ystävät rukoilivat. Ensimmäistä kertaa koskaan Halvor sai viisumit yhdeltä istumalta, ja ne välitettiin heti Kaukoitään.

Herra vastasi rukouksiin ja nämä odotetut osallistujat saivat viisumit passeihinsa vain päivää ennen kuin heidän oli määrä lähteä kohti Israelia. ”Se oli tiukin viisumitaistelu koskaan, tuntitarkkuudella! Herran asia sai voiton”, Mirja Ronning totesi viisumiasian ratkettua.

”Ette voi arvata miten riemullista oli sitten tavata nämä rakkaat Herran sanan lähetit, kun he lopulta saapuivat”, Mirja kertoi. ”Tämä oli erittäin siunattua aikaa, myös meille, heidän palvelijoilleen. He siunasivat meitä esimerkillään olla kokosydämisiä kristittyjä ympäristössä, jossa heitä vainotaan ja elämä on vaikeaa kaikin puolin. Eron hetki oli liikuttava, vaikka kielimuurin vuoksi emme olleet voineet vaihtaa sanaakaan. On olemassa suuri Jumalan perhekunta, johon kuuluvat kaikki, joilla on sama Isä ja joita Pyhä Henki johdattelee. Sen tunsimme alusta asti. Vaikka joukko oli pieni, he edustavat jotain paljon suurempaa.”

Turvallisuussyistä emme voi kertoa enempää kurssista ja opiskelijoista. Muistetaan rukouksin näitä pimeässä loistavia lyhtyjä, ja kaikkia kääntäjiä ympäri maailmaa. He tekevät kaikkein tärkeintä työtä välittäessään Jumalan sanaa omille äidinkielilleen.

Toinen suuri asia viime viikkoina oli kevätlukukauden 2019 opiskelijoiden valinta. Se tehdään aina rukoillen hakijoiden heprean kielitestin tulosten ja taustatietojen perusteella. Kevään kurssille valittiin kymmenen kääntäjää, jotta kaikki mahtuvat asumaan hirsikodissa. Opiskelijat tulevat yhdeksästä Afrikan maasta: Benin, Burkina Faso, Burundi, Kamerun, Keski-Afrikan tasavalta, Kongo, Mali, Norsunluurannikko ja Togo. Kurssin opetuskieli on ranska.

Tervetuloa kuulemaan lisää syksyn tilaisuuksiimme. Kerron Raamattukodin työstä, kurssilaisista ja heidän haasteistaan raamatunkäännöstyössä. Kaija Turunen ja Virpi Leino jakavat Jumalan sanaa hepreankielisestä alkutekstistä käsin.

Siunauksin ja esirukouksiinne sulkeutuen, 

Maarit Kattilakoski
Raamattukodin Suomen työn koordinaattori

 

*****
Muistathan rukouksin

Kevään 2019 pitkälle kurssille tulevia opiskelijoita
– Valmistelut matkaan ja kurssille
– Viisumit Israeliin
– Kotimaihin jäävät perhe ja käännöstiimit
– Tarvittavat varat
Yhden opiskelijan kustannukset kurssin ajalta ovat 7500 euroa. Kahden opiskelijan kulut olemme saaneet jo kerättyä, kiitos teidän Raamattukodin ystävien.

Raamattukodilla on lauantaina 20.10. musiikillinen tilaisuus, jossa kerrotaan Raamattukodin työstä Jad Hashmonan väelle ja muille ystäville Israelissa. Rukoillaan, että tilaisuus olisi siunaukseksi kuulijoille ja Raamattukodin väelle.

*****

Raamattukodin tilaisuuksia

Kaija Turunen ja Virpi Leino puhuvat mielenkiintoisista aiheista hepreankielisestä alkutekstistä käsin. Maarit Kattilakoski kertoo äidinkielisen Raamatun merkityksestä kansoille ja Raamattukodin työstä. Raamattukodin ystävä, arvostettu puhuja Ulla Järvilehto on lupautunut puhumaan myös Raamattukodin tilaisuuksissa.

la 20.10. klo 16.00 Alajärvi, Helluntaiseurakunta, Pitkäkankaantie 6 – Kaija ja Maarit
su 21.10. klo 11.00 Lapua, Helluntaiseurakunta, Asemakatu 16 – Kaija ja Maarit
su 21.10. klo 18.00 Laihia, Seurakuntatalo, Kirkkotie 3 – Kaija ja Maarit
ma 22.10. klo 19.00 Jalasjärvi, Vapaaseurakunta, Keskustie 24 (kirjaston yläkerta) – Kaija ja Maarit
ma 29.10. klo 18.30 Riihimäki, Keskuskirkko, Hämeenkatu 5 – Virpi ja Maarit
ti 30.10. klo 18.30 Helsinki, Suomen teologinen instituutti, luentosali, Kaisaniemenk. 13 A 4. krs. – Virpi ja Maarit (HUOM. Paikka vaihtui aiemmin ilmoitetusta remontin vuoksi.)
to 15.11. klo 18.00 Pyhäsalmi, Pyhäjärven helluntaiseurakunta, Kellopolku 1 – Kaija ja Maarit
pe 16.11. klo 18.00 Ylivieska, Rukoushuone Betania, Kyöstintie 18 – Kaija ja Maarit
la 17.11. klo 13.00 Vesilahti, Narvan Kyläkirkko, Ketolankatu 4 – Ulla
la 17.11. klo 18.00 Kalajoki, Vapaaseurakunta Ankkuri, Verstastie 1 – Kaija ja Maarit
su 18.11. klo 16.00 Kannus, Baptistiseurakunta, Metsolantie 8 – Kaija ja Maarit
ma 19.11. klo 18.00 Kälviä, Marttilan sali, Kleemolankatu 1 – Kaija ja Maarit
to 29.11. klo 18.00 Forssa, Helluntaiseurakunta, Nikkilänkatu 2 – Virpi ja Maarit

Vuoden 2019 ohjelmaa suunnitellaan tällä hetkellä. Tähän mennessä sovittuja vierailuja
su 10.2. klo 16.00 Jyväskylän Missio Church, Rajakatu 20 – Kaija ja Maarit
ti 12.2. klo 19.00 Keuruu, Helluntaiseurakunta, Einari Vuorelantie 2 – Kaija ja Maarit
ti 9.4. klo 18.00 Pori, Vapaaseurakunta, Karhunkatu 13 – Ulla ja Maarit

*****
Tue Raamattukodin työtä

Raamattukoti toimii yksityisten lahjoitusten ja vapaaehtoistyön varassa. Ne mahdollistavat Raamattukodin toiminnan ja ovat Jumalan suurta siunausta ja armoa. Klikkaa tästä tarkemmat tiedot.

 

Updated: 17.10.2018 — 14:19