Pääsiäistervehdys Raamattukodilta

Raamattukodin ystäväkirjeen 3/2021 sisältö:

  • Mirja ja Halvor Ronningin tervehdys
  • Kevään verkkoseminaarit, eli webinaarit
  • Raamattukodin tilaisuus Kauhavalta nettilähetyksenä
  • Raamattukodin ystävät -radio-ohjelma

Rakkaat ystävät

Lämmin tervehdys keväisestä Israelista, kukat ja pensaat ovat kauneimmillaan!

Tällä viikolla voitte kuulla Halvorin haastattelun pitkäperjantaina 2.4. klo 15.30 Radio Patmoksen taajuuksilla. Halvor kertoo miten ja miksi hän tuli ensi kertaa Israeliin yli 50 vuotta sitten. Raamattukoti syntyi tuon päätöksen seurauksena, monien vaiheiden ja ihmeiden saattamana vuosikymmeniä myöhemmin.

Halvor matkusti Lähi-itään pestaamalla itsensä New Yorkista Beirutiin menevään rahtilaivan kapteenin apulaiseksi ja toimi mm. tarjoilijana aterioilla. Beirutista matka jatkui Damaskoksen kautta Jordaniaan ja sieltä yli Jordanin ylös Jerusalemiin. Vuosi oli 1962. Halvor oli silloin nuori mies.

Raamatullinen teksteihin perustuva pääsiäisateria viinirypälemehuineen Danielin kodissa. 

Perheemme pääsiäisaterialla viime viikonloppuna, ympärillään vaimo ja lapsistamme Daniel ja Liel sekä kymmenen lastenlasta, Halvor totesi liikuttuneena, että hän on kuin Jaakob palatessaan Haranista suuren perhekunnan ja omaisuuden kanssa. Haraniin lähtiessään Jaakobilla oli ollut vain keppi kädessään, kun hän kulki Jordanin yli.

“Jaakob sanoi: ´Isäni Abrahamin Jumala ja isäni Iisakin Jumala… Minä olen arvoton kaikkiin armonosoituksiin ja kaikkeen uskollisuuteen, jota sinä olet palvelijallesi suonut. Minähän kuljin tämän Jordanin yli ainoastaan sauva kädessäni, ja nyt minulle karttunut kaksi leiriä´.” (1 Moos. 32:10-11)  

Halvorille kävi samoin. Jos vielä lisätään Raamattukodin kurssin käyneet 185 kääntäjää ja konsulttia, niin meillä on yhdessä paljon “lapsia” maailmalla. Tuon jakeen sanoin on sepitetty Israelissa ihana laulu. Se sopii mitä parhaiten meidän kokemaamme Herran armoon Raamattukodin ja perheemme yllä.

Pääsiäissunnuntai muistuttaa meitä ylösnousemuksesta. Takana on pääsiäisilta, jolloin Jeesus aterioi opetuslastensa kanssa viimeisen kerran ja antoi heille viimeiset opetuksensa ja varoituksensa. Silloin hän myös asetti ehtoollisen Mooseksen määräämän pääsiäisaterian kolmannen maljan, pelastuksen maljan kohdalla.

Jeesuksen suurin käsky on “…rakastakaa toisianne. Niin kuin minä olen rakastanut teitä, rakastakaa tekin toisianne” (Joh. 13:34). Hän jätti meille ihanan lupauksen: “Rauhan minä jätän teille: minun rauhani – sen minä annan teille. En minä anna teille niin kuin maailma antaa. Älköön teidän sydämenne olko levoton älköönkä pelätkö” (Joh. 14:27). 

Haluamme kiittää ystävyydestä, tuesta ja rakkaudenosoituksistanne Raamattukodin työlle, jossa autamme välittämään Jumalan sanaa maailman ääriin. 

Totisesti: Herran armon varassa, jossa teillä on osuutenne.

Pääsiäisaamun vapauttavaa iloa toivottaen, 

Teitä siunaten,
Mirja ja Halvor

Rukousaihe: Opiskelijoiden pääsy maahan kesäkuuksi (toukokuun sijasta) kokemaan Raamatun maan uskoa vahvistavaa ja tekstiä avaavaa todellisuutta. Koronarajoitukset estävät vielä ulkomaalaisten tulon maahan, mutta tilanne saattaa muuttua parin kuukauden sisällä. Rokotukset ovat ehkä ehtona tuloon. Rokotukset ovat vähentäneet koronaa maassa huomattavasti ja yhteiselämä on nyt paljon vapaampaa.

(Raamatunjakeet Raamattu kansalle -käännöksen mukaan.)

*****

Raamattukodin ystävien webinaarit

Järjestämme Teams-sovelluksen kautta internetissä webinaareja, eli verkkoseminaareja, jotka ovat kaikille avoimia ja ilmaisia. 

Webinaari ke 7.4. klo 18-19

Teija Greed
Katsaus käännöskonsultin työhön: Vanhan testamentin kokonaisvaltaisuus ja vivahteiden rikkaus.

Teija Greed edustaa tärkeintä ja vastuullisinta tehtävää raamatunkäännöstyössä. Hän on konsultti, jolla on takanaan aihepiiriin liittyvä yliopistokoulutus ja sen jälkeen pitkä käytännön harjoittelu. Konsultti vastaa käännöksen tarkkuudesta ja luontevuudesta yhteistyössä äidinkielisten kääntäjien kanssa. Tarkistaminen tapahtuu kyselemällä ja tarkkaamalla mitä ehdotettu lause merkitsee. Työ vaatii suurta kärsivällisyyttä. Sitä voi tehdä ainoastaan ihminen, joka RAKASTAA JA KUNNIOITTAA alkukielen sanomaa. Hän tekee kaikkensa välittääkseen uskollisesti alkutekstin vivahteet.

Alkutekstissä piilee totuus. Onhan suuri ero, jos kerron keskustelusta toisen kanssa kertomalla, että tämä höpötti, jaaritteli, keskusteli, jutteli tai saarnasi. Joku niistä vastaa parhaiten totuutta.

Vanha testamentti on tärkeä uskomme peruskäsitteiden tuomisessa ihmisille. Sieltä nousevat ensinnäkin käsitys Jumalasta, Herran oma nimi JHWH (‘olen mitä olen’, kaiken olevan perusta) sekä käsitteet ‘sielu, ‘henki’ ‘armo’, ‘vanhurskaus’ jne. Ne tulevat heprealaisesta Raamatusta, eivät suinkaan epäjumalia palvovista kulttuureista. Raamatunkäännöksessä autetaan kansoja ymmärtämään näitä käsitteitä ensimmäistä kertaa! Suomen kielessä oli sama haaste ennen Agricolaa. Teija kulkee siis Agricolan jalanjäljissä. Siunataan ja rohkaistaan Teijaa tehtävässään. Ilmoittautukaa kuuntelemaan hänen webinaariaan! – Mirja Ronning

Kevätkauden muut webinaarit

Halvor Ronning

ke 21.4. klo 18.00 – Halvor Ronning, Jerusalemin Raamattukodin perustaja ja johtaja, Raamatun maan luennoitsija ja opas. Halvorin raamattutunti liittyen Raamatun maahan. Tulkkaus suomeksi.

ke 5.5. klo 18.00 – John Remes, Jerusalemin Raamattukodin ystävät ry:n puheenjohtaja, pastori.

ti 25.5. klo 18.00 – Brian Kvasnica, Jerusalemin Raamattukodin lyhytkurssien johtaja, Raamatun maan opas ja luennoitsija. Tulkkaus suomeksi.

ti 8.6. klo 18.00 – Samy Tioye, Yhdistyneitten Raamattuseurojen käännöstyön neuvonantaja Afrikassa. Tulkkaus suomeksi.

Huomioithan, jos olet jo ilmoittautunut joihinkin webinaareihin, uutta ilmoittautumista ei tarvita. 

Voit ilmoittautua 7.4., 21.4. ja 5.5. webinaareihin tämän linkin kautta.

Voit ilmoittautua 25.5. ja 8.6 webinaareihin tämän linkin kautta. 

Loppukevätkauden webinaarit löydät tästä linkistä.

*****

Raamattukodin tilaisuus Kauhavalla 13.4. klo 18 nettilähetyksenä

Tiistaina 13.4. klo 18 voit seurata Kauhavan helluntaiseurakunnan Facebook-sivun kauttatilaisuutta, jossa Maarit Kattilakoski tuo terveisiä Raamattukodin työstä sekä näytetään Halvor Ronningin opetusvideo. Mukana myös pastori Jukka Rahkonen sekä Effata-lauluryhmä

Halvori antaa video-opetuksessa historiallisen katsauksen Raamattuun. Kuinka yhdellä kansalla maailmassa on tämä kertomus todellisista tapahtumista? Se kertoo heidän vaelluksestaan Jumalan kanssa tuhansien vuosien ajan. Lisäksi Halvor tarkastelee Jeesuksen suhtautumista Raamattuun ja hänen selitystään siitä, miten Raamattu kertoo itse asiassa HÄNESTÄ! Näemme Jeesuksen kunnioittavan Jumalan sanan auktoriteettia. Meidät haastetaan tekemään samoin ja elämään sen mukaan Pyhän Henden voimalla.

*****

Raamattukodin ystävät -radio-ohjelmassa mielenkiintoisia vieraita

pe 2.4. Halvor Ronning, Raamattukodin perustaja ja johtaja, Raamatun maan luennoitsija ja opas

pe 16.4. Samy Tioye, burkinafasolainen lobirinkielinen raamatunkääntäjä, josta tuli Raamattukodin kautta Yhdistyneitten Raamattuseuroen käännöstyön neuvonantaja Afrikassa.

Ohjelman ensilähetys perjantaina klo 15.30 ja toisto seuraavana päivänä, lauantaina klo 12 uutisten jälkeen Radio Patmoksessa. 

Radio Patmosta voi kuunnella myös netissä. 

Onko sinulla jäänyt joku ohjelmamme kuulemmatta? Jo lähetetyt Raamattukodin ystävät -radio-ohjelmat voi kuunnella nyt Raamattukodin nettisivulta. 

Raamattukodin ystävät -radio-ohjelmien arkisto nyt nettisivullamme. Klikkaa ja kuuntele tästä.

*****

Tue Raamattukodin työtä

Raamattukoti toimii yksityisten lahjoitusten ja vapaaehtoistyön varassa. Ne mahdollistavat Raamattukodin toiminnan ja ovat Jumalan suurta siunausta ja armoa.

Klikkaa tästä tarkemmat tiedot.

Updated: 01.04.2021 — 10:05