Raamattukodin pitkä kevätkurssi on saatu päätökseen

Kevään 2020 kurssilaiset päättäjäispäivänä 30.6.

Raamattukodin ystäväkirjeen 6/2020 sisältö:

  • Mirja ja Halvor Ronningin tervehdys
  • Ronit Maoz Suomessa 11.-18.11.
  • Syksyn muita tilaisuuksia
  • Raamattukodin ystävät -ohjelma Radio Patmoksessa

Rakkaat ystävät

On aika juhlia! Raamattukodin kevätlukukauden 2020 viiden kuukauden pituinen kurssi on saatu hyvään päätökseen – kaikesta huolimatta. Todistustenjakotilaisuus yliopistolla tapahtui koronarajoitukset istumajärjestelyissä huomioituna. Ilmapiiri oli juhlava ja kiitollinen, että oltiin päästy tähän vaiheeseen. Yliopiston virallinen edustaja piti lämpimän puheen ja totesi Raamattukodin 25 vuoden opintojen merkityksen monille kansoille. Tämän jälkeen hän ojensi yliopiston todistukset jokaiselle erikseen kädentaputusten saattamana.

Koronakevään opinnot ja retket

Maaliskuun puolestavälistä alkaen koronavirus toi monia rajoituksia, mutta ei lannistanut mieltä ja intoa, ei oppilaiden, eikä luennoitsijoiden. On aivan selvää, että ilman rukoustukea ja Herran suurta armoa ja suojelua, tämä merkittävä kurssi ei olisi voinut jatkua viikosta toiseen keskeytyksettä kesäkuun loppuun asti opinto-ohjelman mukaisesti. Kiitos esirukoilijoille! Kolme Vanhan testamentin heprealaisen tekstiin liittyvää kurssia opetettiin Zoom-nettiyhteyden kautta oppilaille, jotka olivat tietokoneineen hirsikodilla. Näin teki yliopiston luennoitsija Jerusalemissa huhtikuussa. Samoin toukokuun kurssin luennoitsija Etelä-Koreasta ja kesäkuun luennoitsija Englannista, jotka olisivat muuten lentäneet Israeliin opettamaan.

Ronit Maoz havainnollisti oppilaiden kanssa kuinka viinirypäleet poljettiin jaloin.

Korona rajoitti myös Raamatun maan retkiä parin kuukauden ajan. Onneksi viimeisten viikkojen aikana päästiin Galileaan, Samariaan ja Negeviin sekä luontoretkelle Ronit Maozin kanssa. Ohessa muutamia kohokohtia niistä.

Ronitin vetämällä neljän päivän luontokurssilla käytiin mm. Neot Kedumimin raamatulisella luonnonsuojelualueella. “Tutustuimme siellä käytännönläheisesti Raamatun ajan paimenen työhön”, Ronit kertoo. ”Perehdyimme maanviljelykseen ja eri vuodenaikojen vaikutukseen sekä maan seitsemään tärkeään kasvilajiin (5. Moos. 8:8). Saimme koskettaa, haistaa ja maistaa jokaista. Viinipuristamossa jäljittelimme sitä, miten rypäleitä poljettiin jaloin, kuten Jesaja ja Jeremia kuvaavat. Oliivilehdossa tarkastelimme ikivihreitä puita ja pieniä oliiveja ja yritimme pyörittää painavia öljynpuristamon kiviä. Lopuksi maistelimme paahdettua vehnää, hepreaksi kali, ja muistelimme Booasin ja Ruutin tarinaa. Etiopialainen opiskelijamme ilahtui, kun hän oivalsi, että heillä amharaksi kutsuttu kulu on samaa kuin tämä kali. Päivän päätteeksi tutustuimme tooran jäljentäjän työhön.”

Ilmestysmaja ja sen edessä oleva uhrialttari.

Intialainen Reeja kertoo retkestä Siiloon: ”Olen hyvin kiitollinen Jumalalle, että sain vierailla tässä paikassa, missä ilmestysmaja oli satoja vuosia. Hengellisesti tämä paikka oli minulle tärkein kaikista vierailukohteistamme. Minua kosketti syvästi se, kuinka Jumala johdatti israelilaiset luvattuun maahan Joosuan johdolla ja ilmestysmaja pystytettiin ensimmäisen kerran sinne (Joosua 18:1‒9) ja se miten maan valloitus jatkui ja heimot levittäytyivät eri puolille maata, mutta tulivat kolme kertaa vuodessa Siiloon viettämään juhlaa Herran edessä. Voin vain kuvitella millainen juhla se onkaan ollut. Muistin siellä myös Hannan ja hänen kuuliaisen poikansa Samuelin (1. Samuel 1), Eelin pahat pojat Hofnin ja Piinehasin ja sen miten tuo paikka tuhoutui. Se muistuttaa minua jälleen siitä, kuka Jumala on, miten pyhä hän on ja miten meidän tulisi palvella häntä pelolla ja vavisten.”

Arkielämää kodissa

Elämä hirsikodissa 14-hengen perhekuntana, 13 opiskelijaa ja kuskimme Beni, on oma lukunsa. Se on ollut lämmintä ja virkeää yhteiselämää. Vapaaehtoisten lähdettyä 29.3. opiskelijat päättivät, että he hoitavat kodinhoidon itse suomalaisilta saamansa hyvän mallin mukaan.

Yhden pääaterian teki päivittäin vuorotellen kaksi perheenäitiä Jad Hashmonasta, mutta opiskelijat hoitivat ateriat aamuin ja illoin järjestäytyen tiimeihin. Nopeaa ja iloista hommaa oli hauska katsella, niinpä kysäisin kerran: “Kuinka monta henkilöä voi samanaikaisesti pestä astioita pienessä keittiössä?” Aterioiden jälkeen kaikki näyttivät olevan sulloutuneina keittiöön tekemään jotain. Joku pesi astiaa hanan alla, joku täytti astianpesukonetta tai pakkasi jäljelle jäänyttä salaattia jääkaappiin, joku lakaisi lattiaa “niin kuin suomalaiset opettivat”, ja nauru raikui ja huumori kukki. Joukko on ollut yhtä perhettä, vaikka opiskelijat tulevat yhdeksästä eri maasta ja kulttuurista. Yhteyden luo se, että kaikkia yhdistää sama päämäärä: palvella Herraa kokosydämisesti tehtävässä, jonka Herra on kullekin osoittanut. 

Opiskelijoiden tarinat

Olemme kuulleet 13 opiskelijan tarinat. Jokaisella on kokemuksensa siitä, miten he antoivat elämänsä Herran palvelukseen ja miten Hän on johtanut heidät työhön, joka nyt täyttää heidän elämänsä kokonaan, palvelemaan kansoja, jotka eivät osaa muuta kuin äidinkieltään. Tämä joukko edustaa raamatunkäännöstyötä mm. Himalajan juurilla, Madagaskarissa, Malesiassa, Etiopiassa, Itä-Intiassa, Burkina Fasossa, Tansaniassa. 

Malilankielinen Uusi testamentti on valmistunut.

Tansanialainen kääntäjä Lukas sai kurssin aikana käännöstiimiltään kuvan valmistuneesta ja juuri tulostetusta malilankielisestä Uudesta testamentista. Hän on ollut mukana sen käännöstiimissä 11 vuotta.
“Suuri osa kansasta ei ymmärrä hausaa eikä englantia, vaikka ne ovat maan virallisia kieliä. Nyt tilanne muuttuu. Edessä on suuret juhlat, kun palaan. Ihmiset saavat Jumalan sanaa omalla kielellään, sydämen kielellä. Nyt tartumme Vanhan testamentin kääntämiseen,” Lukas iloitsi.

Nigerialainen Daniel kertoi kotimaastaan, jossa islamistinen terroristijärjestö Boko Haram ja fulani-terroristit hyökkäävät kristittyjen kyliin ja tappavat ja polttavat kyläkuntia. Presidentti on fulani-muslimi, samoin poliisivoimat. Rukoillaan Herran suojelua ja uskon vahvistusta Nigerian kristityille! Fulani-musliminuoret tarvitsevat rakkauden sanoman omalla kielellään. Eri fulanikielen murteiden käännöstyö onkin meneillään. Raamattukodilla on opiskellut neljä entistä fulani-muslimia eri maista. Yksi suurimmista hankkeista on juuri Nigeriassa ja se valmistuu pian. Taistelu pimeyden ja valkeuden välillä on kiivas joka puolella maailmaa.

Loppusanat 

© Creative Commons Zero (CC0)

Vuoden 2020 kääntäjämme palaavat pian vartiopaikoilleen kuin siemenet tuulessa. Rukoillaan, että siemenet löytävät hyvän maaperän ja kolmenkymmenen, viisikymmenisen tai satakertaisen sadon Jumalan elopelloilla.

Kiitos mukanaolostanne tässä työssä. 

Herran armon varassa,

Mirja ja Halvor

*****

Marraskuussa mielenkiintoinen kiertue

Saamme vieraaksi Ronit Maozin, Raamatun maan kasvien ja maanviljelystapojen asiantuntijan. Hän toimii Israelin virallisena oppaana ja on yksi Raamattukodin vakituisista luennoitsijoista. Ronit on innostava ja eloisa puhuja. Hän avaa uusia näkökulmia Raamatun tekstiin. Laita jo nyt kalenteriin päivämäärät 11.‒18.11. Kuopion helluntaiseurakunnassa järjestetään 14.‒15.11. Raamattuviikonloppu, jossa ovat mukana myös Halvor ja Mirja Ronning. 
Kiertueohjelmaa päivitetään nettisivulle.

*****

Raamattukodin muut tilaisuudet syyskaudella

Seuraamme viranomaisten ohjeistusta kokoontumisista. Seuraathan ohjelman päivittymistä Raamattukodin nettisivulla. 

Mikäli haluat Ulla Järvilehdon, Virpi Leinon, Kaija Turusen, John Remeksen tai Maarit Kattilakosken puhujavieraiksi paikkakunnallesi, ota yhteyttä Maaritiin, joka organisoi kiertueita ja tilaisuuksia. Sähköpostitse raamattukoti@gmail.com tai puhelimitse 044 265 4739

ma 31.8. klo 18.00 Vesilahti, Narvan Kyläkirkko, Ketolankatu 4, Vesilahti – Ulla ja Maarit
ke 9.9. klo 18.00 Nokia, Helluntaiseurakunta, Välimäenkatu 8 – Virpi ja Maarit
su 13.9. klo 14.00 Parkano, Vapaaseurakunta, Satakunnankatu 32 – Ulla ja Maarit
ke 14.10. klo 18.00 Nokia, Helluntaiseurakunta, Välimäenkatu 8 – Kaija ja Maarit
to 15.10. klo 18.00 Mänttä, Helluntaiseurakunta, Rusinniementie 2 – Kaija ja Maarit
su 18.10. klo 13.00 & 15.00 Suolahti, Helluntaiseurakunta, Niemelänkatu 5 – Kaija ja Maarit
ke 11.11. klo 18.00 Nokia, Helluntaiseurakunta, Välimäenkatu 8 – Mirja ja Halvor Ronning

*****

Raamattukodin työ esillä Radio Patmoksessa

Raamattukodin ystävät -niminen ohjelma on kuultavissa Radio Patmoksessa kesän ajan parittoman viikon perjantaina klo 16.00 uutisten jälkeen. Ohjelma uusitaan lauantaina klo 12.30. Heinäkuussa haastateltavina mm. Soili ja Aulis Voutilainen (3.7.) ja Ulla Järvilehto (17.7.). 

Ohjelman voi kuunnella Radio Patmoksen radiotaajuuksilta sekä nettisivulta.
Voit kuunnella ohjelman Radio Patmoksen nettisivulta tästä linkistä.

*****

Suomen toimistomme on suljettuna 6.‒31.7.

Koordinaattori Maarit Kattilakoski on lomalla 6.‒31.7. Kiireellisissä tilanteissa yhteydenotot puheenjohtajaan John Remekseen, john.remes (at) pp.inet.fi.

*****

Kiitos tuestasi Raamattukodin työlle

Raamattukoti toimii yksityisten lahjoitusten ja vapaaehtoistyön varassa. Ne mahdollistavat Raamattukodin toiminnan ja ovat Jumalan suurta siunausta ja armoa. 
Klikkaa tarkemmat tiedot tästä.

Updated: 02.07.2020 — 13:11