Lämmin joulutervehdys Raamattukodilta

Rakkaat ystävät!

Lämmin tervehdys Raamattukodilta, Jerusalemin liepeiltä.

”Siionista lähtee opetus, Jerusalemista Herran sana” (Jes. 2:3)

Joulukuun 5. pnä 2017 Yhdysvaltain presidentti julisti Jerusalemin virallisesti Israelin pääkaupungiksi. Raamatun mukaan Jerusalemista tuli Israelin pääkaupunki jo kuitenkin silloin, kun ”kuningas Daavid valloitti Siionin vuorilinnan eli Daavidin kaupungin” (2. Sam. 5:7) jebusilaisilta ja ”Daavid hallitsi Jerusalemissa koko Israelia ja Juudaa 33 vuotta” (2. Sam. 5:7). Tämä tapahtui noin vuonna 1000 eKr. Nykyisin nähtävissä olevat arkeologiset kaivaukset tuolta ajalta todistavat asian todeksi. Siitä on kulunut nyt noin 3000 vuotta.

Muutama sata vuotta myöhemmin profeetta Jesaja kulki Jerusalemin katuja profetoidessaan maailmanhistorian suurimmasta tapahtumasta näillä sanoilla: ”Kansa, joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren valon. Niille, jotka asuvat kuoleman varjon maassa, loistaa valkeus” (Jes. 9:1). Silloin iloitaan ”niin kuin elonkorjuun aikana iloitaan” (9:2), tanssitaan piirissä ja pidetään toinen toista kädestä iloiten ja riemuiten yhdessä! Sillä ”teille on tänään Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja, joka on Kristus Herra” (Luuk. 2:11). Hänen ansiostaan saamme syntimme anteeksi ja meistä tukee taivaan kansalaisia. Ihmeellinen lupaus. Se on joulun sanoma! Sitä saa pieni Raamattukotikin – Herran armosta – olla osaltaan viemässä maailman ääriin Jeesuksen sanoin: ”parannusta syntien anteeksiantamiseksi on saarnattava hänen nimessään kaikille kansoille, alkaen Jerusalemista” (Luuk. 24:47).

Viimeisimpiä uutisiamme: Viisumi-ihme

Edellisessä ystäväkirjeessä (15.10.) pyysimme esirukousta kahden lyhytkurssin osanottajien viisumien saamiseksi. Ensimmäinen ryhmä oli Yhdistyneitten Raamattuseurojen Afrikan maiden johtajien Raamatun maan kurssi. Näillä johtajilla on suuri vastuu omien maidensa käännösprojekteista. Yhdistyneitten Raamattuseurojen johto toivoo, että tutustuminen Raamatun maahan, sen arkeologiaan ja luontoon sekä moniin Raamatussa mainittuihin paikkoihin, innostaisi ja motivoisi johtajia työssä. Anoimme viisumit 19 johtajalle. Kun menin noutamaan viisumeja pari päivää ennen heidän tulopäiväänsä, minulle sanottiin: ”Viisumit on lähetetty komiteaan.” Yleensä se tarkoittaa kieltävää vastausta. (Kuva: Osa Yhdistyneitten Raamattuseurojen johtajien kurssin osallistujista Halvor Ronningin kanssa Öljymäellä. / Raamattukoti)

Seisoin sisäministeriön toimiston käytävällä ihmisten hälinän keskellä ja lähetin pikaisen rukouksen: Herra, mitä nyt tehdään? Koin, että minun tulee soittaa Heprealaisen yliopiston asianajalle. Hän on pelastanut kurssimme jo kaksi kertaa aikaisemmin. Rukoilin, että hän olisi toimistossaan ja vastaisi puhelimeen. En ollut puhunut hänen kanssaan pariin vuoteen. Hän vastasi soittooni ja kerroin, mistä on kysymys. Kerroin Yhdistyneitten Raamattuseurojen olevan maailman suurin, arvostetuin ja tunnetuin raamatunkäännösjärjestö, joten kielto heidän johtajilleen tuottaisi suurta häpeää ja vahinkoa Israelille.

Asianajaja päätti saman tien kirjoittaa virallisen kirjeen protestina viisumien mahdolliseen kielteiseen päätökseen. Hän kirjoitti sisäministeriön johtajalle ja neuvoi minua pitämään kännykkäni auki. Viestitimme tilanteesta asianomaisille Afrikkaan ja lähdin kotiin. En uskaltanut odottaa paljoa. Arvelin, että johtajat menettäisivät ainakin jo ostamansa lentoliput.

Mutta ihme tapahtui. Samana päivänä noin klo 16 sain puhelinsoiton: Yhdistyneitten Raamattuseurojen 16 maan johtajien viisumit on saatu. Ryhmä asui Jad Hashmonan hotellissa ja matkasi maassa intensiivisillä opintomatkoilla, joissa teksti ja sen tapahtumapaikka sulautuivat yhdeksi kokemukseksi.

Viimeisenä iltana ennen lähtöään moni johtaja kertoi, miten matka Raamatun maahan oli vaikuttanut heihin. ”Nyt ymmärrän, kuinka suuri haaste raamatunkäännös on, kun Raamatun maassa kirjoitettu sanoma tulee välittää minun kansalleni, joka elää toisessa todellisuudessa.” ”Monet asiat Raamatussa tulivat selvemmiksi ja todellisemmiksi.” Näin Raamatun sanoma tulee todelliseksi mitä moninaisimmissa olosuhteissa eläville kansoille heidän omasta näkökulmasta katsoen.

Toinen ryhmä, jonka viisumien puolesta pyysimme esirukousta, oli etiopialaiset kääntäjät. Hekin saivat viisumit lopulta, mutta viikon myöhässä. Tästä huolimatta he saivat paljon lisätietoa ja ymmärrystä Raamatun tekstiin merkitykseen opintomatkoillaan kautta maan. (Kuva: Etiopialaisten kääntäjien kurssin osallistujia opintomatkalla erämaassa. / Raamattukoti)

Kodin tunnelman ja hyvän huolenpidon tälle ryhmälle antoivat Markku Kiuru kokosydämisenä isäntänä ja palvelijana monessa käytännönasiassa, sekä syksyllä kolme kuukautta palvelleet Anneli Kukkonen ja Sirkka Ikonen. Kun etiopialainen 9-hengen ryhmä tuli asumaan hirsikotiin, saimme apuun keittiöön ja huushollin hoitoon ystävämme Maija ja Veijo Pursiaisen. Opiskelijat kirjoittivat palautteessaan näistä kaikista vapaaehtoisista: ”Teidän antautuva rakkautenne oli ihmeellistä meille. Te kuvastatte Kristuksen rakkautta. Kiitos!”

Menneitä ja tulevia suuria haasteita

Herran armo on ollut mahtava vuonna 2017. Raamattukodilla on ollut kevään pitkän kurssin lisäksi 12 eri kurssia (sis. kaksi viittomakielisille) ja yksi kansainvälinen konferenssi. On melkein vaikea uskoa itsekin. Päätiimimme on pieni: Halvorin ja minun lisäksi kodilla toimivat Adam (pitkän kurssin koordinaattori), Anna (toimistossa), Sheila (raha-asioissa yhden päivän viikossa) ja Brian lyhytkurssien johtajana (joka on ollut ulkomailla viimeiset 5 kk). Suuri kiitos myös monille vapaaehtoisille kuluneena vuonna. Tammikuun kirjeessä teemme koosteen näistä kursseista ja kerromme enemmän toiminnasta.

SUURI RUKOUSAIHE: uusia työntekijöitä Jerusalemin Raamattukodille työn laajentuessa!

Kevään 2018 kurssin opiskelijat on jo valittu. Kaikki ovat kansallisia kääntäjiä, jotka ovat läpäisseet Raamatun heprean testin. Heitä on 15 yhdeksästä eri maasta. Odotamme näinä päivinä päätöstä heidän viisumeistaan. Rukoillaan kaiken sen puolesta, mikä mahdollistaisi heidän saapumisensa Israeliin tammikuun 20. päivän seutuvilla. Kurssi alkaa 24.1.18 ja jatkuu 2.7.18 asti.

Ensi kevään kaikki viisitoista opiskelijaa eivät mahdu asumaan hirsikodilla. Siksi olemme vuokranneet sopivan asunnon Jad Hashmonasta toiseksi majoitustilaksi. Kodin vapaaehtoisilla on suuri haaste hoitaa kotia ja valmistaa hirsikodin keittiössä ruuat päivittäin noin 18 henkilölle. Muistakaa rukouksin tätä asiaa. Kiitos! (Kuva: Hirsikoti Yad Hashmonassa / Raamattukoti)

Raamattukodin tilaisuuksia

Raamattukodin työtä pitää nyt yllä Suomessa oma tiimi, Jerusalemin Raamattukodin ystävät ry. Heprean kielen tutkijat, Israelissa opiskelleet Virpi Leino ja Kaija Turunen puhuvat tilaisuuksissa raamatullisista käsitteistä heprean pohjalta. Maarit Kattilakoski on Raamattukodin työn koordinaattori Suomessa ja hän kertoo tilaisuuksissa innostavasti työn periaatteista ja käytännön työstä Israelissa. Hän valottaa äidinkielisen Raamatun merkitystä kansoille ja sitä, kuinka Raamattukoti vastaa tähän haasteeseen. Menneen syksyn Maaritin kahdeksan tilaisuutta Kaijan ja Virpin kanssa tai yksin olivat erittäin onnistuneita ja siunaavia. Voitte kutsua heitä vieraiksi seurakuntiin ottamalla yhteyttä Maaritiin, raamattukoti@gmail.com.

Tulemme Halvorin kanssa Suomeen 11.–18. helmikuuta – jos Herra suo. Ystävämme Ulla ja Kaarlo Järvilehto ovat kiertueella kanssamme. Kiertueohjelma ilmoitetaan myöhemmin Raamattukodin nettisivulla.

Kiitos ystävät esirukouksista ja kaikesta tuesta.

Rukoilkaamme nyt rauhaa Jerusalemille!

Siunattua ja riemullista joulua teille!

Herran armon varassa,

Mirja Ronning

 

Nopean tilaajan jouluetu

Tilaa lukemista joululahjaksi tarjoushintaan

Jerusalemista maailman ääriin – Raamattukodin ihmeellinen tarina.

Tarjoushinta 25 € sisältää postituskulut.

Tilaukset: raamattukoti (at) gmail.com tai 044 265 4739
Tilauksellasi tuet Raamattukodin työtä.

Tarjous voimassa vain 15.12.2017 asti.
Kirjat postiin 13.–17.12.2017.

Yhteystiedot:

Raamattukodin toimisto ja Mevasseretin koti: +972 2 579 0201, fax +972 2 533 3793
Hirsikoti Jad Hashmonassa: +972 2 533 4399
Mirja Ronning: +972 544 22 1995, Suomessa kiertueiden aikana 044 976 3702
Halvor Ronning: +972 544 22 1994
https://fin.bibletranslators.org/
Facebook: Jerusalem Center for Bible Translators

Suomessa:
Jerusalemin Raamattukodin ystävät ry, Väinö Tannerin tie 9 A 12, 01510 Vantaa
Koordinaattori Maarit Kattilakoski, 044 265 4739, raamattukoti@gmail.com

Lahjoitukset Suomessa:

Jerusalemin Raamattukodin ystävät ry:n kautta:

FI26 5790 1220 0850 55
BIC: OKOYFIHH
Viitenumerot:
1009 Raamatunkääntäjien koulutus Israelissa
1012 Uusien äidinkielisten Raamattujen painattaminen
1025 Missä tarve on suurin

Rahankeräyslupa: Poliisihallitus nro RA/2017/744, myönnetty 28.07.2017, Jerusalemin Raamattukodin ystävät ry, voimassa 28.07.2017 – 27.07.2018, koko Suomen alueella Ahvenanmaata lukuun ottamatta. Kerätyt varat käytetään kolmansien maiden raamatunkääntäjien opinnoista aiheutuviin koulutuskustannuksiin, majoitus- ja ylläpitokustannuksiin Raamattukodin asuntolassa sekä opiskelijoiden muihin kuluihin (viisumit, vakuutukset, opintomatkat, tarvittaessa terveydenhoidollisia kuluja Israelissa). Lisäksi varoja käytetään Raamatun käännösten painattamisesta aiheutuviin kuluihin tukemalla kolmansien maiden uusien äidinkielisten Raamattujen painatuskustannuksissa. Toimeenpanija: Jerusalemin Raamattukodin ystävät ry.

Lempäälän Israel-kassan kautta:

IBAN: FI68 5228 0350 0144 65
BIC: OKOYFIHH
Viitenumerot:
4019 Heimokielisten raamatunkääntäjien koulutus Israelissa
5018 Hirsikodin viimeistely ja ylläpito

Rahankeräyslupa: Poliisihallitus no POL-2015-12476, voimassa 1.2.2016 – 31.12.2020, koko Suomen alue, Ahvenanmaata lukuun ottamatta. Home for Bible Translators in Jerusalem, Raamattukoti; Raamatun kääntämis- ja koulutustyöhön keräysluvan voimassaoloaikana / Lempäälän helluntaiseurakuntayhdistys ry, Israel-kassa.

Ruotsissa:

Israels Vänner, Borås
Tilinumero: 5007-8716
Viite: Raamattukoti

 

 

Updated: 13.12.2017 — 11:21