Rakkaat ystävät!
”Heitä taakkasi Herran huomaan, hän pitää sinusta huolen, ei hän salli vanhurskaan ikinä horjua.” (Ps.55:23)
Järkytystä ja iloa
Joulukirjeemme tulee nyt olemaan vähän erikoinen. Kirjeessä on kaksi täysin erilaista asiaa: ensimmäinen on järkyttävä uutinen ja toinen on iloinen uutinen.
Inkerin viisumi: suuri rukouspyyntö!
Tänä syksynä olemme iloinneet Inkerin (Tahvanainen) avusta ja tuesta ja johtajuudesta erityisesti ollessamme Halvorin kanssa pitkällä, yli kuukauden mittaisella työmatkalla USA:ssa. Raamattukodin toiminta sujui saumattomasti, vaikka minä en ollut paikalla.
Inkeri oli jo Suomessa saanut viisumin passiinsa ennen lentoaan Israeliin miehensä Laurin ja meidän kanssamme. Varsinainen viisumileima luvattiin laittaa passiin täällä Israelin sisäministeriössä joulukuun alussa. Kun Inkeri ja viisumia anoneen järjestön edustaja (pastorin rouva) menivät sisäministeriöön, heidät yllätti tieto, että vielä tarvitaan lisää papereita. Ja tänään torstaina ilmoitettiin, että Inkerin viisumiasia menee uudelleen komiteaan. Tämä aamuinen uutinen järkytti ja masensi syvästi. Olemme selvästi keskellä taistelua. Tästä syystä kirjoitamme tämän kirjeen teille tänä päivänä Inkerin kanssa. Nyt voi vain rukoilla, sillä Inkeri on Raamattukodilla erään Israelissa toimivan toisen järjestön lähettämänä ja tämä järjestö on anonut hänelle viisumia. Kyseessä oleva järjestö haluaa olla mukana auttamassa ja tukemassa Raamattukodin toimintaa, ja järjestön pastoripariskunta on tehnyt valtavan työn saadakseen viisumin Inkerille.
Lisäongelmana tässä on se, että Inkerillä oli tarkoitus lähteä joululomalle Suomeen miehensä ja perheensä luo, mutta ilman viisumia täältä ei kannata lähteä. Jos lähtee ilman virallista passiin täällä annettua viisumia, ei voi enää palata takaisin. Jos ihmettelette, miten tämä kaikki on mahdollista, niin samaa ihmettelemme järkyttyneinä mekin. Siksi käännymme teidän puoleenne tämän rukouspyynnön kanssa. Pyydämme teitä ottamaan joka päivä aikaa tähän rukoustaisteluun, koska kyse on päivistä, sillä Inkerin aiottu matka olisi jo ensi viikolla 17. päivä joulukuuta.
Suuri yllätys!
Niin kuin alussa kerroin, Halvor ja minä olimme juuri pitkällä työmatkalla Halvorin kotimaassa USA:ssa. Edustimme Raamattukodin asiaa mm. kahdessa eri seminaarissa ja vierailimme tyttäremme luona. Raamattukodin vapaaehtoiset Maija ja Veijo Pursiainen ja Inkeri tulivat meitä vastaan lentokentälle ja veivät meidät Motsan kotiin. Siellä oli vastassa suuri yllätys! Kotimme edessä pihalla oli joukko vapaaehtoisia (osa suuremmasta aikaisemmin olleesta joukosta) toivottamassa meidät tervetulleiksi uusittuun kotiimme. Ulkona talon edessä Inkeri luki meille osan psalmista, jossa ovat sanat ”Hänen armonsa pysyy iankaikkisesti” (psalmijakeiden välissä oli jo vinkkejä yllätyksestä sisällä talossa, mutta en osannut niitä vielä siinä vaiheessa ymmärtää). Sen jälkeen lauloimme yhdessä hepreaksi laulun “Kiittäkää Herraa, sillä Hän on hyvä, Hänen armonsa pysyy iankaikkisesti”. Tiesimme, että ystävät olivat halunneet korjata meidän yli 45 vuotta vanhaa taloamme, uudistaa wc- ja suihkutilat ja vanhat sähköjohdot talossa. Tämä olisi suuri ystävien lahja meille Kalevi Marinin (Mualimankaekkeus ry:n johtomiehiä) ehdotuksesta ja Rauno Välimäen avustuksella. – Jo kun tulimme, huomasin, että talon edessä oli nauha ja rusetti, joten näytti siltä, että nyt oltiin vihkimässä jotakin suurempaa asiaa…
Meille ojennettiin sakset ja Halvorin kanssa katkaisimme nauhan, sitten silmämme sidottiin ja meidät talutettiin sisälle entiseen olohuoneeseen. Siellä silmiämme peittäneet liinat poistettiin – ja edessämme oli koko seinän peittävä ihanan kaunis suomalainen koivikkomaisema, jossa aurinko pilkisteli puiden takaa! Huomasimme myös, että vastapäisellä seinällä oli kaunis upouusi lasiovinen kirjahyllykkö – meillä oli ollut kotitekoinen avohyllykkö sitä ennen. Näky oli hämmästyttävän kaunis! Sitten meidät ohjattiin kylppäriin, joka oli täysin remontoitu entisestä. Kaikki oli uutta! Olin kuvitellut, että vain vanha putkisto uusittaisiin. Sitten meidät ohjattiin keittiöön, jonne piti aikaisemmin laskeutua pari porrasaskelmaa. Nyt lattia oli nostettu, laatoitus uusittu ja vanhat keittiökaapit oli poistettu ja tilalla oli uusi valkoinen Ikean keittiö. Keittiössä oli myös astianpesukone, jota meillä ei aikaisemmin ole ollut, ja liesituuletin.
Siinä vaiheessa olin jo jonkinlaisessa myönteisessä shokissa. Keittiön muutos oli kokonaisuudessaan täydellinen yllätys! Keittiössä ei ollut mitään muuta entistä kuin suomalainen puupöytä penkkeineen. – Kaikki tämä oli suuren vapaaehtoisjoukon meille tekemä käsittämättömän suuri ja ihmeellinen lahja! Tämä on käsittämätöntä ja ansaitsematonta armoa, jonka kuvaamiseen on vaikea löytää edes sanoja. Koskettavinta kaikessa tässä on se, että kaikki tämä on rakkaudella annettu lahja. Mieleeni ovat tulleet Jeesuksen sanat:”Jokainen, joka on luopunut taloista, veljistä tai sisarista, isästä, äidistä tai lapsista tai pelloista minun nimeni tähden, saa satakertaisesti takaisin…”(Matt.19:29) Ymmärrän tämän siten, että isäni teki juuri näin 1940-luvulla tullessaan tänne Israeliin, ja nyt me hänen lapsensa ja lastenlapsensa saamme ansaitsemattoman siunauksen. Halvorin kanssa koemme, että tämä rakkauden vuodatus varmaan pidentää ikäämme ja innostaa meitä jatkamaan työtämme, niin kauan kuin Herra sallii.
Rakkaat ystävät! Haluamme henkilökohtaisesti kiittää kaikkia vapaaehtoisia meille ja Raamattukodille antamastanne panoksesta. Toivotamme teille Herran runsasta siunauksen palkkiota, samalla kun toivotamme teille kaikille
Siunattua Vapahtajamme syntymäjuhlaa!
Herran armon varassa,
Mirja ja Halvor Ronning,
Inkeri Tahvanainen
P.S. Tammikuussa alkaa kurssitoiminta, jos saamme opiskelijoille viisumit; ensin pariviikkoinen konsulttikurssi 7.1.2015 ja pääkurssi 21.1.2015.