Pääsiäistervehdys Raamattukodilta

Tämän ajan huolta herättävien uutisten keskellä saamme olla turvallisella mielellä. Ylösnoussut, kuoleman voittanut Vapahtaja antaa meille täysin toisenlaisen näkökulman elämään. Hänessä olemme turvassa kaikissa olosuhteissa ja sydämessämme voi olla yli ymmärryksen käyvä rauha, kuten Hän on luvannut.

Ihana tulppaani kukoistaa ohdakkeidenkin keskellä. (kuva: Aulis V.)

Raamattukodilla työ jatkuu miltei normaaliin tapaan, vaikka muuten elämä Israelissa on melkein pysähtynyt. Opiskelussa olemme pystyneet seuraamaan Heprealaisen yliopiston ohjelmaa melkein suunnitelmien mukaan. 

Helmikuussa oli nykyheprean kurssi yliopiston kielikoulussa ja maaliskuussa tri Reinier DeBlois Amerikan Raamattuseuran johtohenkilöitä opetti semantiikkaa, sanojen perusmerkityksien tutkimista alkutekstistä käsin. Maaliskuussa alkoi myös israelilaisen opettajan opetus Raamatun hepreaa elävänä puhekielenä, tämä kurssi jatkuu kesäkuuhun.

Huhtikuun alussa alkoi pääkurssi, Raamatun heprealainen teksti. Tätä opettaa tri Tania Notarius Heprealaiselta yliopistolta zoom-nettisovelluksen kautta, jota opiskelijat seuraavat kodilla. Opiskelijat asuvat ja opiskelevat hirsikodilla Jad Hashmonassa, hyvässä turvassa.

Halvor opettaa hirsikodin kalliokappelissa.

Yksi kurssi kärsii tilanteesta. Raamatun maantieteen kurssi perustuu opintomatkoihin maassa. Olemme joutuneet toteuttamaan sen uudella tavalla. Mutta onneksi opiskelijat ehtivät ennen liikkumisrajoituksia käydä tärkeimmillä paikoilla Jerusalemin ympäristössä, antiikin Jerusalemissa, Öljymäellä, Jordanlaaksossa, Qumranissa, Masadalla ja Kuolleellamerellä. Mutta kolmen päivän retket Negeviin ja Eilatiin sekä Galileaan ja Golanille piti siirtää tuonnemmaksi. Nyt Halvor pitää luentoja karttojen, kuvien ja monisteiden avulla. Hän lohduttaa opiskelijoita sanomalla, että samalla tavalla hekin tulevat opettamaan muita omissa maissaan. 

Tiskivuorotkin iloisella mielellä.

Maaliskuun lopussa tuli ikävä yllätys, kun muutaman päivän sisällä viimeisiä suomalaisia vapaaehtoisiamme Soili ja Aulis Voutilaista ja Helvi ja Moshe Makolinia vaadittiin palaamaan Suomeen. Päivän parin pärjäsimme etukäteen tehdyillä pääaterioilla, ja aamu- ja iltapalat oltiin jo totuttu hoitamaan vapaaehtoisilta saadun esimerkin mukaan. Opiskelijat hoitavat vuorotellen nyt myös itse kodin muut askareet, tiskit, siivouksen, pyykinpesun, mutta se vie aikaa opinnoista. Työ sujuu iloisella mielellä, kuten kuvasta näkyy. Sitten löytyi hyvä ratkaisu: palkkasimme Jad Hashmonasta kaksi perheenäitiä, jotka tekevät vuoropäivinä päivän pääruuan. Olen aina sanonut, että vapaaehtoiset ovat Raamattukodin tärkeä voimavara!

Seder-ateria Raamattukodilla 8.4.

Pääsiäisviikon tapahtumiin kuului myös juutalainen pääsiäisateria, seder. Kaikista liikkumiskielloista huolimatta emme halunneet oppilaiden jäävän vaille tätä merkittävää ateriaa, jonka aikana Jeesus asetti ehtoollisen, jota toteutamme tähän päivään asti. Voidaksemme toteuttaa sen, muutimme kolmeksi päiväksi Jad Hashmonaan ”perheemme” luo ja niin meillä oli ihana kolmen tunnin seder-ateria eilen illalla hirsikodilla. Ohessa kuva siitä. 

Hän ON ylösnoussut, kiiri vuorilla ja nyt jo maailmaan äärissä. 

Koronavirus rajaa elämästämme tarpeettomat asiat pois ja keskitymme vain olennaiseen. Se ohjaa meitä kiteyttämään itsellemme sen, mikä on kaiken jälkeen tärkeintä. Eräs ystävä lähetti meille lainauksen vanhasta 1500-luvulla julkaistusta Heidelbergin katekismuksesta, luultavasi silloisen ruton uhatessa ihmisiä. 

Teksti kysyy mikä on ainoa lohtumme elämässä ja kuolemassa?
Vastaus: En ole itseni oma, vaan ruumiini ja sieluni niin elämässä kuin kuolemassakin kuuluvat uskolliselle Vapahtajalleni Jeesukselle Kristukselle. Hän on maksanut synneistäni täyden hinnan kalliilla verellään ja vapauttanut minun kaikesta sielunvihollisen vallasta. Hän myös varjelee minua niin, että taivaallisen Isäni tahtomatta yksikään hius ei putoa päästäni ja kaikki vaikuttaa pelastukseni parhaaksi. Siksi Pyhän Henkensä kautta hän myös vakuuttaa minut iankaikkisesta elämästä ja saa minut sydämestäni valmiiksi ja halukkaaksi elämään hänelle nyt ja aina.

Kiitos rukouksistanne ja tuestanne Raamattukodin työlle. 

Alla olevasta linkistä löydät englanninkielisen videotervehdyksen, jonka kautta toivotamme sinulle siunattua pääsiäistä.

Mirja ja Halvor, henkilökunta ja oppilaat 

Katso englanninkielinen videotervehdys tästä.

Videotervehdys on kuvattu Jad Hashmonan raamatullisessa puutarhassa, kun kaupunkiin ei päästy. Kuvat Puutarhahaudalta Jerusalemissa ovat kuvaajan arkistosta. Halvor lukee pääsiäiskertomuksesta seuraavat jakeet Luukas 24:1-3 ja 24:9-12.

*****

Raamattukodin tilaisuudet Suomessa

Seuraamme viranomaisten ohjeistusta kokoontumisista ja olemme yhteydessä seurakuntiin, joihin meidät on kutsuttu. Toistaiseksi huhtikuun tilaisuus ja osa toukokuun tilaisuuksista on peruttu. Mutta seuraathan tilannetta Raamattukodin nettisivulla, tästä linkistä. 

Katso Raamattukodin tilaisuudet täältä.

*****

Tue Raamattukodin työtä

Raamattukoti toimii yksityisten lahjoitusten ja vapaaehtoistyön varassa. Ne mahdollistavat Raamattukodin toiminnan ja ovat Jumalan suurta siunausta ja armoa.
Klikkaa tarkemmat tiedot tästä.

Updated: 09.04.2020 — 15:07